MTK-Keski-Pohjanmaa - Mitä teemme? - MTK-Keski-Pohjanmaa
Liitot ja yhdistykset toimivat
MTK-liitot ja -yhdistykset sekä metsänhoitoyhdistykset vastaavat maanviljelijöiden, metsänomistajien ja maaseutuyrittäjien alueellisesta edunvalvonnasta ja yhteydenpidosta alueellisiin ja maakunnallisiin päätöksentekijöihin sekä vaikuttavat keskusliiton toimintaan.
Tuottajaliitto valvoo maakuntatasolla
Maataloustuottajien liitto vaikuttaa maakunnan kehittämiseen. Se hoitaa maakunnallista edunvalvontaa muun muassa maakuntakaavoituksessa, ympäristöluvissa ja suojeluohjelmista päätettäessä.
Liitolle tärkeitä ovat maakunnalliset yhteistyökumppanit, esimerkiksi Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus), aluehallintovirasto (AVI), maakuntaliitto ja metsäkeskus. Jäsen voi olla yhteydessä liiton luottamus- ja toimihenkilöihin ja saada sitä kautta apua. Hän voi vaikuttaa päätöksentekoon tuomalla esiin omat näkemyksensä.
Tuottajayhdistys valvoo etuja paikallistasolla
Yhdistys valvoo jäsenten etuja paikallisella ja kuntatasolla. Näitä asioita ovat muun muassa maankäyttö- ja kaavoitusasiat, suojelu- sekä rakentamisasiat. Yhdistyksellä on merkittävä rooli yhteydenpidossa kuntiin. Jäsen voi edunvalvonta-asioissa ottaa yhteyttä maataloustuottajien yhdistyksen puheenjohtajaan tai sihteeriin.
Koulutusta ja neuvontaa ammattiasioissa
Menestyäkseen yritystoiminnassaan jäsenet tarvitsevat eri aihepiireistä ajankohtaista tietoa. MTK tarjoaa jäsenilleen erilaisia ammattiin liittyviä tilaisuuksia ja koulutusta.
Lisäksi jäsenet saavat neuvontaa ja asiantuntijoiden apua. Tarjolla on apua tukiasioissa (esim. EU-avustajat), veroasioissa (esim. Veropuhelin), lakiasioissa (esim. Asianajorengas), sosiaaliturva-asioissa ja työnantaja-asioissa. Maanomistajien Arviointikeskuksen palvelut ovat käytettävissä jäsenhintaan.
Yhteisöllisyyttä tapahtumissa
Jäsenyys hyödyttää ammatillisesti, mutta se mahdollistaa myös osallistumisen yhteisiin tapahtumiin. Erilaisilla tapahtumilla ja perinteillä on tärkeä rooli yhteisöllisyyden ja järjestöhengen luojina.
Vaikuttamista ja yhdessäoloa
Maataloustuottajain Keski-Pohjanmaan liitto MTK Keski-Pohjanmaa ry on aktiivisesti toimiva maanviljelijöiden, metsänomistajien ja maaseutuyrittäjien alueellinen etujärjestö ja vaikuttaja. Toimimme maaseudun elinkeinojen ja elävän maaseudun puolesta. Elinvoimainen maaseutu on suomalaisten yhteinen asia.
Tervetuloa mukaan! Toimintamme on myös hauskaa yhdessäoloa, ei pelkästään kokouksia ja ammattiasiaa.
Kursseilla ja vapaa-ajan tapahtumissa virkistyt ja tapaat ammattiveljiä ja -sisaria.
MTK Keski-Pohjanmaan esittely
MTK Keski-Pohjanmaan toimialueeseen kuuluvat Alavieskan, Halsuan, Kaustisen, Lestijärven, Perhon, Reisjärven, Sievin, Toholammin ja Vetelin kunnat sekä Kalajoen, Kannuksen, Kokkolan ja Ylivieskan kaupungit.
Tuottajayhdistyksiä MTK Keski-Pohjanmaan alueella on 16.
Yhteisöjäsenet: Milka, Osuuskunta Pohjolan maito, Osuuskunta Itikka, Osuuskunta Lihakunta ja LähiTapiola-ryhmä.
MTK Keski-Pohjanmaa lyhyesti
- Perustettu 1922
- Jäseniä 5 301 (v.2021)
- Jäsentiloja 1 764 (v.2021)
- Tuottajayhdistyksiä 16
- Peltoa jäsentiloilla keskimäärin 50,7 ha/tila (v.2020)
- Metsää jäsenillä keskimäärin 59,3 ha/tila (v.2020)
Toimintakertomukset
Lataa vuosikertomukset täältä:
Vuosikertomus 2017
Tulos 2017 Tase 2017
Vuosikertomus 2015
Vuosikertomus 2014
Vuosikertomus 2013
Vuosikertomus 2012
Järjestämiemme koulutusten materiaaleja
Liikennetraktorit, Ari Pihlajavaara, Koneyrittäjät
Erikoiskuljetus traktorilla, Mauri Korkatti, Poliisi
Alueellamme ajankohtaista:
Tilusjärjestelytutkimus Keski-Pohjanmaalla keväällä 2022