Tillbaka Ilkka Pohjamo - ehdolla MTK:n puheenjohtajaksi

Tiedote

Ilkka Pohjamo - ehdolla MTK:n puheenjohtajaksi

21.10.2025

Puheenjohtajuus edellyttää todellista moniottelijan osaamista, Ilkalla on kokemusta niin kasvinviljelystä, kotieläintuotannosta kuin myös metsätaloudesta. Ilkan monipuolinen työhistoria takaa hänelle erinomaiset valmiudet hoitaa maa- ja metsätaloussektorin tärkeintä tehtävää Suomessa.

Tällä hetkellä Pohjamo toimii Faba osk:n toimitusjohtajana. Aikaisemmat tehtävät löytyvät Valion johtotehtävistä ja järjestö on tullut tutuksi paitsi jäsenyyden, myös MTK:n maatalouslinjan asiantuntijan tehtävissä. Kansainväliset tehtävät ja edunvalvonta ovat tuttuja jo edellisistä työtehtävistä.

Ilkka Pohjamo - ehdolla MTK:n puheenjohtajaksi

Olen 46-vuotias Nurmijärvellä asuva agronomi. Toimin Faba osuuskunnan toimitusjohtajana. Perheeseeni kuuluvat vaimo sekä 8- ja 11-vuotiaat pojat.

Harrastan vanhojen hirsitalojen kunnostusta – sellaiset löytyvät sekä Teuvalta, jossa viljelen maata, että Oulun Martinniemestä, kotitilaltani, jossa harjoitan metsätaloutta. Harrastuksina myös masters uinti ja metsästys. Jälkimmäinen oli pitkään telakalla, mutta hirvimerkki on taskussa, vaikka en hirviporukassa ole.

Elämäntehtäväni on parantaa maatalousyrittäjien mahdollisuuksia menestyä. Kaikki tähänastiset työtehtäväni ovat liittyneet tähän päämäärään.


Haen MTK:n puheenjohtajaksi kolmesta syystä:
1. Koska laaja joukko yrittäjiä eri tuotantosuunnista, ja eri puolilta Suomea, kannusti minua osallistumaan puheenjohtajakilpailuun.
2. Koska minulla on vahva palo ajaa maa- ja metsätalousyrittäjien asiaa ja puolustaa maaseutua.
3. Koska minulla on monipuolinen työkokemus ja halu kehittyä. Koen, että työkalupakistani löytyy jakoavaimen lisäksi sellaista osaamista, jota järjestö tarvitsee lähivuosina.

Minulle tärkeitä teemoja:
Uudistuminen. Järjestö tarvitsee aika ajoin sukupolvenvaihdoksen ja uudistumista siinä missä yrityksetkin. Jim Collinsia mukaillen: ”Säilytä arvot ja ydin, uudista rohkeasti kaikkea muuta.” Pyrin ajattelemaan positiivisen kautta. Enemmän siltoja, vähemmän muureja.  
Mahdollistaminen. Edunvalvontajärjestön keskeisin tehtävä on parantaa jäsentensä toimintaympäristöä eli mahdollistaa menestyminen.
Markkinalähtöisyys. Tukia tarvitaan, mutta markkinat ratkaisevat. Markkinoiden toimivuudessa on tällä hetkellä parannettavaa molemmissa päissä – ennen ja jälkeen maatilaa. Riski on yrittäjän renki – mutta sen kantamisesta on saatava kunnon korvaus.
Metsätalouden toimintaedellytysten turvaaminen. Markkinat toimivat paremmin kuin maataloudessa, mutta yrittäjän vapaus harjoittaa metsätaloutta vaatii vankkaa puolustamista.

Ilkka Pohjamon ansioluettelo

 

Lisätietoja:

Henna Vuotila
044 537 4487
MTK-Keski-Pohjanmaan pj.

Timo Kankaanpää
040 720 4322
MTK-Etelä-Pohjanmaan pj.