Tervetuloa Suksee- koulutushankkeen pariin!

 

Suksee on nuorille maatalousyrittäjille, sellaiseksi aikoville ja alasta kiinnostuneille nuorille tarkoitettu koulutushanke, joka toimii MTK Keski-Pohjanmaan toimialueella. Hanketta toteuttaa MTK Keski-Pohjanmaa ja hanketta on rahoitettu Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten kautta. Lisäksi rahoittajina toimivat Itikka osuuskunta, Lihakunta ja MTK Säätiö.

Hankkeen toiminnan teemoina käsitellään muun muassa sukupolvenvaihdosprosessia, itsensä ja tilansa kehittämistä sekä hyvinvointia, tarjoten samalla loistavia mahdollisuuksia verkostoitumiseen. Toimintaan ovat tervetulleita mukaan kaikki nuoret tuotantosuunnasta riippumatta. Hankkeen toiminta-aika on vuoden 2024 loppuun saakka ja hankeaikana tiedossa on työpajoja, webinaareja, seminaareja, opintomatkoja ja benchmarking-käyntejä.

Seuraa hanketta myös Instagramissa & Facebookissa!


 

Tulevat tapahtumat:

Sukseen syksyn tapahtumat:

29.11. Sukseen aamukahvit klo 10–11 (teams)

Aiheina puukaupan kilpailutus, metsänhoidon suunnittelu ja metsänhoitoyhdistyksen toiminta. Aiheesta keskustelemassa metsälinjan Etelä- Ja Keski-Pohjanmaan kenttäpäällikkö Mikko Syri & Mhy Keskipohjan toiminnanjohtaja Mikko Nygård. Linjoille pääset tästä

7.12 Talouden teematuokio; budjetointi (klo 12–14), Tapion Tupa Kalajoki

Pureudutaan asiantuntijan johdolla syvemmälle budjetin laatimiseen ja tilatason budjetointiin. Asiantuntijana päivässä Hanne Hurskainen, MTK Pohjois-Suomi. Hannella on pitkä kokemus talousasiantuntijana toimimisesta maatilojen parissa. Ilmoittaudu mukaan tästä!

13.12 Oman työn johtaminen- koulutuspäivä, Kälviä

Työkaluja oman työn johtamiseen hyvinvoinnin, talouden ja tilatason näkökulmasta. Puhumassa työnohjaaja Raija-Leena Rekilä, yrittäjä Tiina Kohonen ja työpajoissa mukana maaseutuyritysasiantuntija Heidi Pasanen, maatilayrittäjä Henna Vuotila ja työnohjaaja Raija-Leena Rekilä. Yhteistyössä Myötätuulta tuottajalle 2-hankkeen kanssa. Ilmoittaudu tästä!

Sukseen aamukahvit

 

Aamukahvit ovat tunnin mittaisia teamseja, jotka ovat avoimia kaikille alasta kiinnostuneille nuorille ja tarkoitettu verkostoitumiseen, keskusteluun ja kuulumisten vaihtoon.Aamukahvit toteutetaan teams-alustalla ja ne jatkuvat jälleen 4.10. Linjoille pääset tästä linkistä! Sama linkki toimii kaikille aamukahveille!

ke 1.11. Keskustelun merkitys perheyrityksissä ja spv-tilanteissa. Työkaluja asioiden puheeksiottamiseen. Krista Elo-Pärssinen, Perheyritysten liitto ry ja Katja Leppälä, Välitä viljelijästä-projekti

ke 29.11 Puukaupan kilpailutus, metsänhoidon suunnittelu ja metsänhoitoyhdistysten toiminta, Mikko Syri & Mikko Nygård

 

Kevään aamukahvien, koulutuspäivien ja webinaarien tallenteet löydät koulutusmateriaaleista alempaa

Yhteystiedot

hanketyöntekijä

hanna.maki-asiala@mtk.fi

050 326 9495