Takaisin Palvelemme jäseniämme

Ajankohtaista

Palvelemme jäseniämme

17.03.2020

MTK Keski-Pohjanmaa varautuu koronaan. Edunvalvontatyö jatkuu, mutta hieman eri muodossa. MTK Keski-Pohjanmaan johtokunta kokoontui maanantaina sähköisesti ja päätti muun muassa siirtää liiton kevätkokousta. Kokous pidetään mahdollisimman myöhään, alustavasti 25.6. Alueen MTK yhdistykset järjestävät kokoukset noudattaen omaa harkintakykyä. MTK:n ohjeistus on siirtää kokoukset mahdollisimman myöhäiseen ajankohtaan. Johtokunta totesi, etteivät nämä kokoukset kerää suurta osallistujamäärää ja tartuntariski niissä on aika pieni. Suurin riskitekijä on MTK:n toimihenkilöt. Näin ollen toimihenkilöt eivät tule fyysisesti osallistumaan kokouksiin vaan osallistuminen järjestetään mahdollisuuksien mukaan sähköisesti.

Edunvalvontatyö jatkuu ja kaikki toimihenkilöt ovat tavoiteltavissa, nyt jopa tavanomaista paremmin. Kaikki kokoukset ovat siirtyneet tai ne järjestetään etäyhteyksin. Työ ei ole paikkaan sidottua ja työt hoidetaan pääosin etätöinä. Myös hanketoiminta jatkuu ja Myötätuulta Tuottajalle hanketyöntekijäämme voi tarvittaessa olla yhteydessä puhelimitse. Palvelukykymme jäsenistöömme säilyy epidemian ajan mahdollisimman hyvänä.

Seuratkaa liiton netti- ja Facebooksivuja. Niillä tiedotamme ajankohtaisista asioista. MTK:n sivuilla on myös ajankohtaista asiaa muun muassa koronaan varautumisesta ja miten se vaikuttaa maatilan arkeen. Luonnollisesti seuraamme jatkossakin tilanteen kehittymistä sekä viranomaisten ohjeita ja reagoimme tarvittaessa muuttuneeseen tilanteeseen uusin ohjein.

Jan-Ove Nyman
Toiminnanjohtaja MTK Keski-Pohjanmaa