Liitot ja yhdistykset toimivat


MTK-liitot ja -yhdistykset sekä metsänhoitoyhdistykset vastaavat maanviljelijöiden, metsänomistajien ja maaseutuyrittäjien alueellisesta edunvalvonnasta ja yhteydenpidosta alueellisiin ja maakunnallisiin päätöksentekijöihin sekä vaikuttavat keskusliiton toimintaan.

Tuottajaliitto valvoo maakuntatasolla

Maataloustuottajien liitto vaikuttaa maakunnan kehittämiseen. Se hoitaa maakunnallista edunvalvontaa muun muassa maakuntakaavoituksessa, ympäristöluvissa ja suojeluohjelmista päätettäessä.

Liitolle tärkeitä ovat maakunnalliset yhteistyökumppanit, esimerkiksi Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus), aluehallintovirasto (AVI), maakuntaliitto ja metsäkeskus. Jäsen voi olla yhteydessä liiton luottamus- ja toimihenkilöihin ja saada sitä kautta apua. Hän voi vaikuttaa päätöksentekoon tuomalla esiin omat näkemyksensä.

Tuottajayhdistys valvoo etuja paikallistasolla

Yhdistys valvoo jäsenten etuja paikallisella ja kuntatasolla. Näitä asioita ovat muun muassa maankäyttö- ja kaavoitusasiat, suojelu- sekä rakentamisasiat. Yhdistyksellä on merkittävä rooli yhteydenpidossa kuntiin. Jäsen voi edunvalvonta-asioissa ottaa yhteyttä maataloustuottajien yhdistyksen puheenjohtajaan tai sihteeriin.

Koulutusta ja neuvontaa ammattiasioissa

Menestyäkseen yritystoiminnassaan jäsenet tarvitsevat eri aihepiireistä ajankohtaista tietoa. MTK tarjoaa jäsenilleen erilaisia ammattiin liittyviä tilaisuuksia ja koulutusta. Kaikki koulutukset ja materiaalit löydät verkko-opistosta.

Lisäksi jäsenet saavat neuvontaa ja asiantuntijoiden apua. Tarjolla on apua tukiasioissa, vero- ja lakiasioissa, sosiaaliturva-asioissa ja työnantaja-asioissa. Maanomistajien Arviointikeskuksen palvelut ovat käytettävissä jäsenhintaan.

Yhteisöllisyyttä tapahtumissa

Jäsenyys hyödyttää ammatillisesti, mutta se mahdollistaa myös osallistumisen yhteisiin tapahtumiin. Erilaisilla tapahtumilla ja perinteillä on tärkeä rooli yhteisöllisyyden ja järjestöhengen luojina.
 

MTK Keski-Pohjanmaa ry on aktiivisesti toimiva maanviljelijöiden, metsänomistajien ja maaseutuyrittäjien alueellinen etujärjestö ja vaikuttaja. Toimimme maaseudun elinkeinojen ja elävän maaseudun puolesta. Elinvoimainen maaseutu on suomalaisten yhteinen asia.

MTK Keski-Pohjanmaan esittely

MTK Keski-Pohjanmaan toimialueeseen kuuluvat Alavieskan, Halsuan, Kaustisen, Lestijärven, Perhon, Reisjärven, Sievin, Toholammin ja Vetelin kunnat sekä Kalajoen, Kannuksen, Kokkolan ja Ylivieskan kaupungit.

Tuottajayhdistyksiä MTK Keski-Pohjanmaan alueella on 16.

Yhteisöjäsenet: Osuuskunta Maitosuomi, Osuuskunta Pohjolan Maito, Osuuskunta Itikka, Osuuskunta Lihakunta ja LähiTapiola-ryhmä.

MTK Keski-Pohjanmaa lyhyesti

  • Perustettu 1922
  • ​​​​​Jäseniä 5 111 (v.2023)
  • Jäsentiloja 1 644 (v.2023)
  • ​​​​​​Tuottajayhdistyksiä 16
  • Peltoa jäsentiloilla keskimäärin 46,35 ha/tila (v.2023)
  • ​​​​​​​Metsää jäsenillä keskimäärin 61,7 ha/tila (v.2023)